Liverpool: Jürgen Klopp vie pelaajansa äärirajoille

Liverpool ei ole tänäkään vuonna riehunut siirtomarkkinoilla. Jürgen Klopp seurueineen tekee määrätietoista työtä hankintojen kohdalla. Yhtäkään pelaajaa ei osteta sattumanvaraisesti. Jürgen Klopp on yksi modernin jalkapallon parhaista valmentajista. Aika Liverpoolissa on osoittanut, että Klopp pystyy muovaamaan joukkueen näköisekseen. Toki hän on tarvinnut siihen Liverpoolissa oikeat palaset, mutta se on nykyjalkapallossa enempi vähempi oletusarvo.

Sen sijaan Liverpool hankki toppariosastolle varsin varteenotettavan pelimiehen, kun Ibrahima Konaté saapui RB Leipzigista noin 40 miljoonalla eurolla. Ranskalainen Konaté, 22, on potentiaalinen toppari, jonka viime kausi meni Bundesliigassa pilalle loukkaantumisten takia. Ei toki kovin hyvä signaali Liverpoolille, jossa viime kaudella kolme avaintopparia olivat telakalla.

Kaikki kaikessa. Virgil van Dijk on yksi maailman parhaimmista toppareista. Kroppa on kuitenkin ollut koetuksella, kun ottelumäärät ovat kasvaneet hurjiksi.

Liverpool kärsi pidemmän aikaa heikosta maalivahtitilanteestaan, kunnes brasilialainen Alisson Becker saapui kesällä 2018 AS Romasta massiivisella 62,5 miljoonan euron siirtosummalla. Sen jälkeen Alisson on ollut jokaisen sentin arvoinen.

Egyptin kultapoika Mohamed Salah on pelannut nyt neljä täyttä kautta Valioliigaa Liverpoolin riveissä. Tahti on ollut suorastaan huimaa. Kaudella 2017-18 tuli 32 täysosumaa, seuraavalla 22, mestaruuskaudella 19 ja viime kaudella jälleen 22.

Jürgen Klopp nosti harjoituskaudelle mukaan vasta 18-vuotiaan Harvey Elliottin, joka on Fulhamin kasvatti. Elliott pelasi viime kaudella loistavan kauden Blackburnin riveissä Mestaruussarjassa. Nuorukainen tykitti 41 ottelussa seitsemän maalia ja antoi 11 maaliin johtanutta syöttöä.

Vastaa